Ensimmäisen teepussin keksi yritteliäs newyorkilainen tee- ja kahvikauppias Thomas Sullivan vuonna 1904. Tavallisesti hän lähetti asiakkailleen irtoteenäytteitä metallirasiassa, mutta se muuttui ajan mittaan aika kalliiksi. Hän rupesi laittamaan teetä pieniin itsetehtyihin silkkipusseihin. Kohta asiakkaat havaitsivat, että jos he jättävät teen pussiin ja kaatavat päälle kuumaa vettä, tee valmistuu ilman turhaa vaivannäköä. Ja ilman häiritsevää teenporoa! Sullivanille tuli runsaasti tilauksia.
Nykyään valmistetaan 95 % teestä pussiteenä ja monet ihmiset juovat teetä vain tällä mukavalla tavalla. Samalla on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat pettyneet pussien sisältöön ja makuun.
Puhumattakaan pussiteen hinnoista, jotka verrattuna samanlaatuisiin puruteelaatuihin ovat paljon kalliimpia. Ihmiset ostavat pienen paketin maksaen pienen summan (maksaen myös pienpakkauksesta), mutta laskiessaan kilohinnan saattaa ero olla satoja kruunuja laadusta puhumattakaan, koska kuluttaja ei näe sitä, vaan asia selviää vasta teetä juotaessa. Kauppiaat ja tuottajat käyttävät hyväkseen ihmisten mukavuudenhalua ja pakkaavat pusseihin myös paljon heikkolaatuista teetä, lisäten harhauttavasti hyvämakuisia vahvistavia tuoksuja. Koska teepusseissa olevat teesekoitukset sisältävät liian paljon aromiaineita ja tee on yleensä heikkolaatuista, ovat ihmiset yhä enemmän valmiita ostamaan punnittua teetä erilaisista sekatavarakaupoista ja kauppakeskuksista, jossa on laaja valikoima ja joissa teen voi nähdä, sitä valita, haistella jne. Säännön mukaan ostaja näkee aina, mitä hän ostaa. Siten hän näkee, ovatko kyseessä keinotekoiset aromit vai aitoja kasvipalasia sisältävät teesekoitukset. Yhä enemmän ja enemmän ostetaan teetä juuri punnittuna. Teen valmistukseen liittyviä toimenpiteitä ei enää lasketa vaivalloiseksi vaan nautitaan seulojen ja pannujen kanssa touhuamisesta (tämä on mukava rituaali sekä perheenjäsenten että vieraiden keskuudessa). Teetä on pidetty vuosituhansia terveellisenä juomana. Juuri tämän takia ovat kahvin ystävät siirtyneet teenystävien puolelle.



