Niinpä Shen Nung teki päätöksen, että teekasvi on kaikin puolin hyödyllinen kasvi ja sitä kannatta käyttää ja tutkia enemmän. Toinen, hieman vähemmän levinnyt tarina Shen Nungista ja vihreän teen löytämisestä kertoo siitä, että kerran kun keisari-kasvitietelijä maisteli tutkimusmielessä erilaisia kasveja, hän alkoi voida pahoin; suu kuivui, kieli muuttui paksuksi ja koko iho oli kuumana. Hän katsoi apua etsiessään ympärilleen ja huomasi lehdet, jotka olivat pudonneet lähellä kasvavasta puusta. Tottumusten ja uteliaisuuden innoittamana hän poimi lehdet maasta ja maistoi niitä. Vaikka lehdet olivatkin kitkeriä, niissä oli miellyttävä tuoksu. Lisäksi Shen Nung voi vähän ajan kuluttua paljon paremmin. Näin hän päätti kerätä samasta puusta runsaasti lehtiä, ottaa mukaansa kotiin ja tutkia niiden ominaisuuksia tarkemmin. Siitä alkoivat kiinalaisten vihreän teen tutkimukset ja myös teenviljely.
Vielä yksi hyvin tunnettu buddhalainen tarina antaa teen löytämisen kunnian Bodidhamalle (400-500 -luvun buddhalaiselle munkille, joka 500-luvun alussa tuli Etelä-Kiinaan ja perusti sinne buddhalaisen chan-koulukunnan: Japanissa se on tunnettu Daruma-nimisenä, häntä pidetään zen-buddhalaisuuden pyhimyksenä; lisäksi hänelle annetaan karaten keksimisen kunnia). Eräänä päivänä, yhdeksänvuotisen katkeamattoman meditaation jälkeen, jonka aikana hän ei ollut syönyt, juonut eikä nukkunut eikä sallinut minkäänlaisia elämäniloja, hän nukahti ja näki unta seksuaalisesta rakkaudesta. Herätessään hän tunsi heikkoudestaan mielipahaa. Välttyäkseen saman asian toistumisen, hän repi itseltään silmäluomet ja hautasi ne. Mutta nämä silmäluomet kasvattivatkin itselleen juuret ja niistä kasvoi kaksi pensasta, jotka olivat täynnä voimaa hereilläoloon - tämä sanan kaikissa merkityksissä.
Nämä värikkäät tarinat kuvailevat ilmeikkäästi teekasvin ominaisuuksia, mutta ensimmäiset kirjalliset tiedot teekasvin viljelemisestä ovat peräisin noin vuodesta 2000 eKr. Muinaisessa lääketieteellisessä tekstissä hovilääkäri kuvailee senaikaiselle suurelle imperaattorille Huang Ti`lle teekasvien viljelyä kylmässä Szechuanin maakunnassa, Ichow vuorilla: hän kertoo siitä, että teepensaat kasvavat siellä hyvin korkeiksi ja ovat epätavallisen suoria ja siroja. Samalla kuvaillaan myös teenkorjuuta, joka oli tapahtunut huhtikuun kolmantena päivänä.
Buddhalaisten munkkien ansiosta, jotka aluksi olivat siellä ainoat teen käyttäjät ja kasvattajat, on tee tuotu myös Japaniin. He käyttivät nimittäin vihreätä teetä pitkien meditaatioiden aikana myös sielun ja kehon virkistämiseksi. Mutta vähitellen tee päätyi luostareista ns. tavallisten ihmisten keskuuteen. Silkkikauppiaiden välityksellä tee vietiin Keski-Aasiaan - kulkiessaan karavaaneissa hyvin pitkiä matkoja, kauppiaat virkistäytyivät pysähdyspaikoissa teellä ja tarjosivat - esittelivät - tätä juomaa muillekin. Näin tee valloitti Afganistanin, Iranin ja muut Keski-Aasian valtiot. Eurooppaan tee ehti vasta 1600-luvun lopulla, aluksi kuningaiden hoveihin ja ylimysten pöydille eksoottisena lääkejuomana. Noin kahdensadan vuoden aikana Euroopassa juotiin vain vihreätä teetä, mikä oli peräisin Kiinasta ja Japanista. Kiinasta peräisin olevaa mustaa teetä ruvettiin käyttämään vasta 1700-luvun loppupuolella ja sitäkin hyvin vaatimattomin määrin. 1800-luvun lopulla, jolloin Intian ja Ceylonin tuotanto muuttui yhä paremmin saatavaksi, ruvettiin yhä enemmän kuluttamaan myös mustaa teetä. Myös Amerikkaan ehti tee 1600-luvulla. Totuus on, että aluksi pääasiallisesti hollantilaisten kauppiaiden salakuljettamana. Hollantilaiset järjestivät vuonna 1674 myös ensimmäiset mahtavat teekutsut New Amsterdamissa (nykyinen N.Y.) Amerikkalaisten suosikkijuomaksi on muodostunut jäätee.
